Jospa sittenkin...

Taitaa se vain yksinkertaisesti olla niin, että me emme saa aikaan mitään ilman jonkinlaista draamaa. Se pitää elämän mielekkäänä, tosin työkalujen etsiminen heinikosta vaatii aikaa ja hermoja ;-)ja jos niitä ei löydy, soppa on valmis.

Kun on nukuttu yön yli, voi taas tehdä jotakin kissahäkin eteen, eikä eripura tunnu enää ihan niin katastrofaaliselta kuin vielä eilen illalla. Olin valmis heittämään aivan kaikki vehkeet jorpakkoon ja miehen myös. Vastapuolella taisi olla sama fiilis. Me ollaan melkein kuin Matti ja Mervi, tosin ilman väkivaltaa ja avioerohakemuksia.

Nyt häkkyrän eteneminen on pääsääntöisesti Markuksen vastuulla. Minulle jää apulaisen rooli ja työkalujen etsijän rooli. Näin varmistamme sen, että häkki tulee johonkin kuosiin edes joskus, eikä kumpikaan menetä hermojaan lopullisesti. Herra varjelkoon meitä tämän suuremmilta rakennusurakoilta tai sitten antakoon kärsivällisyyttä ja kommunikaatiovalmiuksia.

Ohessa pari kuvaa....kyllä se vissiin siitä!