keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Kissoilla on mielenkiintoista katseltavaa


Meidän pihamännyssä on linnunpönttö, jossa on aika äänekkäitä asukkaita. Boris kykkii aivan matalana ja vahtii tirppanoita, jotka eivät ole moksiskaan pihan elämöinnistä. Joskus ne jopa tulevat "härnäämään" kissoja muutaman metrin päähän.
Meillä on täällä muutenkin mielenkiintoinen eläintarha, kun pihakuusen alla asustaa fasaanikukko kolmen kanan kanssa ja piharusakko tulee aika ajoin hakemaan porkkanaa. Murhetta on aiheuttanut nyt se, että meidän pihasiili jäi auton alle. Sen olisi vain kannattanut tyytyä saamaan kissanruuan jämät ja pitää reviirinään polkua kuusen alta raparperipuskaan ja takaisin. Autotielle seikkaileminen kävi kohtalokkaaksi.
Harakkapariskunta poikasineen istuskelee tämän tuosta aidalla ja aiheuttaa kissoille "käkätystarvetta". Sen näkee aina keittiön ikkunasta, koska herra ja rouva Harakka ovat olleen näkösällä. Silloin keittiön ikkuna on puoleenväliin saakka ihan kuolassa ja tassun jälkiä täynnä.

Markus onnistui nappaamaan kuvan lastaan ruokkivasta pikkulinnusta ( täytyy tunnustaa, että laji on hieman epäselvä ).

1 kommentti: